Tikka – vittu mikä lintu! Jos tervejärkinen suomalaismies hakkaisi päätään seinään ilman syytä, niin eikun suljetulle. Taas jos tikka hakkaa niin on söpö. Kerran pääsin kostamaan, kun sattu oleen tollanen vähän jämäkämpi katupora tonteilla. Kyttäsin oikeen, kun se tuli meidän keloon ja alkoi nakuttaa. Vedin pari sarjaa katuporalla siihen juureen, niin tikkaa ei o näkynyt sen koommin. Jouduin lopettamaan, kun naapuri pelkäsi että kelo kaatuu niiden tuvan päälle. Nynny!
11 responses to “Käpytikan kelopuuhat”
Tänä syksynä käpytikoilla on ollut käynnissä suurvaellus ja joillain havaintopaikoilla niitä on nähty yhden päivän aikana jopa neljä tuhatta. Aika ajoin rummuttajat – nuo lintumaailman remuaaltoset – vaeltavat, ja silloin tuntuu että niitä on jokapaikka tulvillaan. Itärajan takaa, Siperian suurilta taigoilta valtaosa niistä meillekin tulee. Mutta vaikka vaikuttaakin harmittomalta “nakke nakuttajalta” niin ei käpytikka ihan pehmo ole. Se saa paljon harmia aikaan muiden kolopesijöiden kotioloissa keväisin – jopa pöntöissä. Siksi pönttöihin kannattaa nakutella (Huom – itse, ei tikka!!) suuaukon ympärille peltilevy, jottei ahnas “käpis” pääse tunkeutumaan pesään ja valtaamaan sitä itselleen. Mutta muilta osin sopu antaa sijaa kaikille. Tikat tekevät tärkeää asuntopoliittista työtä kolojen muodossa!
Ainoa hyvä tikka on hutikka.
Hahhahhahah! Otan tässä samalla vähän hapanta.
Noh, sitten toivotaan että päässä rummuttaa aamulla lystikäs pikkutikka eikä tummanpuhuva palokärki.:) Tikat ovat tottavie mukavia seurattavia kun ne kiipeilevät kelojen rungoilla tai askartelevat käpyjen kimpussa. Palokärjen voi yhyttää muurahaispesää tonkimasta. Pohjantikka puolestaan on usein tavattavissa puiden alaosissa, niin ettei ornitologinkaan tarvitse aina tähyillä puiden latvuksin, varsinkin jos jonakin aamuna sattuu olemaan vähän “niska kipeä”:):)
Et tainnut tajuta sitä katuporajuttua. Et taida aina tajuta kaikkea.
Ilahduttavan tiedon synkkäänkin aamuun (vink, vink;) tuo se että valkoselkätikkoja on tavattu viime vuosina runsaasti. Näyttää vahvasti siltä, että sitä uhannut sukupuutto on saatu vältettyä!! Voi tietysti olla että meidän “Valkis” -kantamme on saanut rajantakaista vahvistusta idän suurista taigametsistä. Mutta olivatpa ne “idän veijareita” tai omia tikkojamme niin ilahduttavaa yhtä kaikki. Kannattaa siis katsoa tikkoja tavallista tarkemmin, käpytikkoja luonnollisesti useimmat, mutta tarkempi katse voi tuottaa iloisen yllätyksen!! Valkoselkätikka on korvaamaton lisä linnustossamme -tikkojen kärkikaartia:):)
I rest my case.
Kannattaakin välillä laittaa kameralaukut lepäämään (Heh!) Pienen tauon jälkeen linnut näkee uusin silmin. Ja väliajat voi aina käyttää opiskeluun. Lintujen latinankieliset nimet voi esim. opetella ja tällä tiedolla sitten hämmästyttää tai jopa hurmata vastakkainen sukupuoli vaikkapa siellä ravintolapöydässä:) Muunkinlainen lintutietämys on valttia. Seuraavassa muutama “knoppitieto”, joilla itse olen saanut suosiota illanistujaisissa: “Tiesittekö, että tervapääsky ei itseasiassa ole pääsky, vaan kuuluu kirskulintuihin?” “Kahlaajanaaraat käynnistävät syysmuuttonsa jo touko-kesäkuun vaihteessa, ja samaan aikaan maahamme saapuu vielä etelästä kevätmuutolla yölaulajia” “Kuikka on tavattoman huono kävelemään kuivalla maalla, sen jalkojen kehittymättömyyden takia.” “Tiesittekö että hippiäinen on Euroopan pienin lintu, sen “maallinen tomumaja” painaa vain 8 grammaa?” Kas tässä, saa käyttää, mutta ei ole pakko!!:)
Kyllä täällä vastakkaisessa pöydässä istuva vastakkainen sukupuoli on niin loppu muhun yli 30 vuoden jälkeen, että ei auta mennä huutelmaan sun tyyliin mitään, että “Mitäs siellä kyykit, pese pyykit!” tai tulee arestia. Ja kebabit kielletään. Parempi siis ottaa aika vakaa asenne.
Hmm, katsotaanpas. Oletkos vienyt kumppaniasi koskaan linturetkelle? Siellä voi tehdä yhteisiä havaintoja ja näin luoda yhteisiä muistoja. Kevään ensimmäinen kiuru, kurkien nousu muutolle lokakuiselta sänkipellolta, silkkiuikkupariskunnan lystikkäät soidinmenot jnejne. ovat sykähdyttäviä luonnonnäytelmiä -kerrassaan erinomaista parisuhdeterapiaa!!! Lintuharrastus on aina ollut kovin “miehinen”, ilahduttavasti viime aikoina myös naisia on alkanut näkyä torneissa, pitkospuilla ja staijauskallioilla. Eläköön sukupuolten välinen tasa-arvo kaukoputken molemmissa päissä:)
En käyttäisi lintuharrastuksesta sanaa miehinen. Ennemmin tulee mieleen hipit ja maahinen. Niihin en usko, kuten tähän harrastukseenkaan.