Että mua riepoo ruuhkissa ajaminen. Ja sitten tietyt linnut lentää tahallaan peräkkäin. Tuhansia kilometrejä! Ei jumalauta en ymmärrä näitä vaistoja, en! Ylipäätään jatkuva edestakaisin lentely tuntuu jotenkin verenheikkoudelta. PÄÄTTÄKÄÄ JUMALAUTA MISSÄ MAASSA ASIOITTE JA SITTEN SE ON SIINÄ!
5 responses to “Kurkien avittava aura”
No, monestakin asiasta tuossa voisin olla eri mieltä, mutta luonnon tarkoituksenmukaisuudesta voimme aina ottaa oppia. Miksi tosiaan pitäisikään istua ruuhkissa, ei se ole ihmiselle luontainen tapa liikkua (tai tässä tapauksessa: olla liikkumatta:)). Auran muoto on ihan “mietitty juttu”, se on taloudellisesti tehokkain tapa isoille linnuille taittaa taivalta, vähemmällä ilmanvastuksella. Pienet linnut taas ovat usein muutolla tiheissä parvissa, missä yksilöt ovat suojassa petolintujen hyökkäyksiltä. Lintuparvista ja niiden muodoistakin kannattaa ottaa oppia – vaikka sitten ruuhkassa istuessamme ja niiden sujuvaa etenemistä katsellessamme. Turvallista matkaa, niin linnuille kuin ihmisillekin!
En arvosta tätä.
Mietipä oma “parvesi” missä elät. Se koostuu ehkä perheestä, työyhteisöstä, kaveripiiristä, suvusta jne. Se ryhmä tuottaa sinulle suojaa -jos ei nyt ihan ulkopuolelta hyökkääviä petoja vastaan – niin ainakin henkistä turvallisuuden tunnetta. Me olemme laji lajien joukossa, emmekä voi elää muista irrallaan (toki on poikkeusyksilöitä, toim. huom) . Nykyajan kaupungistunut ihminen on sen valheellisen illusion varassa, että häntä eivät muka mitkään biologiset lainalaisuudet koskisi. Kyllä koskevat!!!
Meillä on niin pieni kämppä että nukutaan vaimon kanssa parvella. Muuten en juuri ole yhteyksissä ihmisiin, jotka ovat yhä oudompia.
Luonto ja linnut antavat sinulle selvästikin voimaa. Hyvä niin. Olemme matkalla kohti “synkkää” vuodenaikaa, mutta Suomen luonto tarjoaa tottavie sykähdyttäviä elämyksiä vuoden ympäri. Tilhien iloinen helinä on tuota pikaa täällä, meille talvehtimaan jääneet muuttolinnut tarjoavat iloisia yllätyksiä (“oliko tuo peippo?”, “Näinkö oikeasti lehtokurpan?”) – ja kas – onko hangella kenties fasaanin siepanneen kanahaukan siivenjäljet? Moi, moi vaan – tavataan maastossa!!!